Viime vuosina on puhuttu paljon digitalisaatiosta, teknologisista läpimurroista, automaatiosta ja siitä kuinka sosiaalinen media on perusteellisesti muuttanut ne tavat, joilla kommunikoimme. Kehitys on ollut todella nopeaa ja voi jopa väittää, että meidät on osittain pakotettu osallistumaan maailman suurimpana ihmiskokeenakin nimitettyyn teknologiseen murrokseen. Lähes jokainen on hyväksynyt esimerkiksi Googlen käyttöehdot. Harva on todellisuudessa lukenut kyseisiä käyttöehtoja. Mistä kaikesta luovumme käyttäessämme näitä palveluita ja miksi esim. Facebook tuntee sinut jopa paremmin kuin kumppanisi? Tässä blogitekstissä tarkastelen kuluttajan suhdetta nykyisiin teknologiajätteihin kuten Amazoniin, Facebookiin, Googleen ja Twitteriin. Lisäksi kerron minkä takia on yksityisyyden- ja kuluttajansuojan kannalta tärkeää tiedostaa ja kyseenalaistaa oma suhteensa näihin toimijoihin.


Ei minulla ole mitään salattavaa, joten yksityisyys on minulle yhdentekevää.

Monet tietosuojamurrot ja laittomuudet ovat paljastuneet vasta vuosien viiveellä, jolloin yksilön kannalta haitalliset seuraukset on helppo peittää tehokkaan brändi- ja kriisiviestinnän alle. Esimerkiksi Facebook on viime vuosina ollut uutisissa lukuisia kertoja varsin negatiivisessa valossa mm. Cambridge Analytica -konsulttiyrityksen myytyä palvelun käyttäjätietoja erittäin arveluttaviin käyttötarkoituksiin. Viestintävastaavat vannovat, että yritys parantaa tapansa, vaikka todellisuudessa nämä yritykset ovat yksilöitään suurempia toimijoita, joiden liiketoimintamallit johtavat väistämättä uusiin rikkomuksiin. Silti, tai juuri onnistuneen viestinnän vuoksi enemmistö suomalaisistakin käyttää palvelua edelleen. Palvelut ovat ilmaisia, helppokäyttöisiä ja yritysten käyttäessä suurimman osan markkinointibudjetistaan luodakseen palvelulle trendikkään ja positiivisen brändin palvelun ulkopuoliselle käyttäjälle saadaan syntymään tunne siitä, että hän jää paitsi jostain erityislaatuisesta (englanniksi FOMO = Fear of missing out). Osittain on myös kyse ihmisten luontaisesta laumakäyttäytymisestä; on helpompaa kuulua joukkoon kuin uida vastavirtaan. Ihminen on sosiaalinen olento, joten on jopa luonnollista liittyä osaksi näitä laajoja verkkoyhteisöjä.


Haluammeko tallentaa lastemme elämäntarinan sosiaaliseen mediaan?

Tietomurtoja tapahtuu monille yrityksille. Mitä erityisen pahaa tai vähintäänkin arveluttavaa näiden jättiyritysten toiminnassa sitten on? Tärkeintä on ymmärtää, että Amazon, Facebook, Google ja Twitter aivan kuten suurin osa muistakin yrityksistä tähtäävät osakkeenomistajien taloudellisen voiton maksimoimiseen. Olennainen ero teknologiajättien ja muiden yritysten välillä on se, että ihmiset ja heidän tietonsa ovat niiden liiketoiminnan ytimessä. Menestyneimmät sosiaaliset mediat on ikään kuin luotu lypsämään tietoja käyttäjistään: esimerkiksi Facebook kysyy sinulta "Mitä mietit, X" kenties useammin kuin moni ystävistäsi. Ihmisten välinen viestintä, yksityistiedot, mieltymykset, tuotetut sisällöt ja jopa mielialat ovat näiden yritysten elinehtona ja liiketoiminnan perustana. Suurin osa näiden yritysten liiketoiminnasta muodostuu käyttäjätietojen myymisestä sekä kohdennetusta mainonnasta. Jokainen julkaisu tuottaa lisäarvoa palveluntarjoajalle kuten Facebookin omistamalle Instagramille ja kirjaa lisätietoja sinusta loputtoman palvelinviidakon arkistoihin. Yritykset hyödyntävät tietojasi taloudellisesti ja silloin myös moraali joutaa usein romukoppaan. Juuri siinä piilee yksi suurimmista riskeistä kuluttajan kannalta.

Toinen tärkeä ja terveessä digisuhteessa kyseenalaistettava seikka on toimijoiden monopoliasema. Monopolit ovat laittomia muillakin aloilla, joten miksi hyväksymme monopolit digitaalisessa maailmassa? Amazon, Facebook, Google ja Twitter toimivat parhaina esimerkkeinä, koska niillä on tällä hetkellä käytännössä monopoli omilla markkina-alueillaan. Amazon on verkkokaupan kuningas ja kilpailee jo Netflixin kanssa videotoistopalvelullaan, Facebook omistaa Instagramin ja WhatsAppin eli dominoi lähes kaikkea verkkoviestintää, Google on hakukoneiden ja pilvipalveluiden johtaja ja Twitter on verkon laajin tiedotusväylä. Terveillä markkinoilla kuluttajalla on oikeus valita usean palveluntarjoajan väliltä. Digitaalisessa maailmassa näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Voit toki liittyä Facebookin sijaan vaikkapa Myspaceen, mutta olosi voi pian olla varsin yksinäinen.


Ei kai se mitään haittaa, jos webkamera vähän vakoilee?

Odottaisit varmasti jonkinlaista korvausta, jos esimerkiksi yrityksemme pyytäisi sinua tuottamaan sisältöjä sivuillemme. Miksi emme siis osaa vaatia korvausta luomistamme sisällöistä sosiaalisessa mediassa? Monet kokevat saavansa riittävästi vastinetta jo pelkästä palvelun käyttämisestä. Lisäksi tuo hyvitys tapahtuu tykkäyksistä syntyvänä dopamiiniannoksena. Perimmäinen syy lienee kuitenkin siinä, että suurin osa käyttäjistä ei ole koskaan ymmärtänyt tietojensa taloudellista arvoa. Toki yksittäisen julkaisun arvo liikkuu vain sentin tuhannesosissa, mutta jokaiselle julkaisulle on laskettavissa teoreettinen taloudellinen arvo. Suosituista julkaisuista maksetaankin jo nykyään ja ammattimaiset sisällöntuottajat osaavat vaatia korvausta julkaisuistaan myös sosiaalisissa medioissa. Olemme viime vuosina siirtyneet enenevässä määrin kohti maailmaa, jossa sisällöistä ja käyttäjätiedoista maksetaan. Mikrotransaktioiden yleistyessä tämä trendi tullee yleistymään entisestään, mutta edelleen tiedoista maksetaan vain pakon edessä.

Sinulla on oikeus saada korvaus kaikesta tiedostasi...mutta vain jos käytät palveluita, joiden käyttäminen ei edellytä tuosta oikeudesta luopumista ja osaat vaatia sitä. Suosittelen sinua tekemään pankki- ja vakuutusalaltakin tutun riskianalyysin seuraavan kerran kun teet sosiaalisen median julkaisun, joka sisältää henkilökohtaisia tietojasi: mitä hyötyjä ja riskejä tähän liittyy ja onko sosiaalinen media ja mobiililaite minun käytössäni vai käyttääkö palvelu minua.

Avainsanat: digitaalinen viestintä, sosiaalinen media, sisältömarkkinointi, sisällöntuotanto, yksityisyys, tietoturva, tietosuoja, kuluttajasuoja